Haluaisitko pohtia työtäsi tai yrittäjyyttäsi luotettavan, koulutetun ja monessa liemessä keitetyn keskustelukumppanin kanssa? Pallotella haasteita kunniottavan kuulijan kanssa ja löytää lopuksi kuitenkin juuri ne ratkaisut, joiden takana voit itse täysillä seistä.

Työnohjaus on työhön painottuvaa keskustelua, jonka tarkoituksena on helpottaa yksilön taakkaa ja auttaa työhön liittyvien ajatusten jäsentelyssä.

Tarjoan työnohjausta ryhmille ja yksilöille, työntekijöille, esimiehille ja yrittäjille - ratkaisukeskeisin menetelmin, höystettynä NLP-ajattelulla.

Yrittäjäkokemukseni ansiosta ajattelen, että erityisesti minulla olisi vertaisnäkökulmaa pienyrittäjille ja työnantajille, mutta aiemman työhistoriani pohjalta myös rivityöntekijöille ja esimiehille.

Työnohjaajan ei tarvitse olla substanssiosaaja, mutta usein sitä silti toivotaan. Valitsemalla rohkeasti työnohjaajan tällä kertaa toisin, voit saada uusia ajatuksia "boksin ulkopuolelta".

Minun on kuvailtu olevan helposti lähestyttävä, aito ja kuunteleva työnohjaaja. Halutessanne voimme myös erilaisten harjoitteiden avulla pyrkiä löytämään uusia näkökulmia käsiteltäviin asioihin.

Laita viestiä sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeen kautta, niin sovitaan ilmainen Zoom-palaveri tai puhelinkeskustelu. Pohditaan yhdessä, olisiko työnohjaus oikea ratkaisu ja olisinko minä oikea henkilö sinulle tai ryhmällenne työnohjaajaksi.

Räätälöidään sinun tarpeisiisi sopiva työnohjauspaketti!

***********************************

Hinnat:

Yksilö- tai parityönohjaus 60 min 90 € + alv 24 %

Ryhmätyönohjaus 3 - 5 hlö 90 min 180 € + alv 24 %

Ryhmätyönohjaus 6 - 8 hlö 90 min 220 € + alv 24 %


Paikanpäällä tapahtuvat työnohjaukset Pirkanmaan alueella, Zoomin välityksellä koko Suomessa.


***********************************


Ohjaustyöhön liittyvät todistukset:

Psykologian perusopinnot 25 op / Jyväskylän yliopisto - Tampereen kesäyliopisto

09/2022 - 07/2023
NLP Master Practitioner - 16 pv, Tuija Orelma 03/2022 - 10/2022
NLP Practitioner 2021 - 16 pv, Tuija Orelma

Ratkaisukeskeisen lyhytterapian työkalut etänä toteutettavassa terapiassa 2021 - 1 pv, Psyko Partners / Ben Furman

Ryhmänohjaajakoulutus 2020 - 2 pv, Stepbystep palvelu Oy

Työnohjaajakoulutus 2019 - 60 op, Helsingin Psykoterapiainstituutti

Käynnissä oleva koulutus:

09/2023 - 12/2023 Kliininen psykologia II 5 op / Jyväskylän yliopisto - Avoin yliopisto